Mitä perustulolla oikein tarkoitetaan? Tässä jutussa perustulolla tarkoitetaan jokaiselle täysi-ikäiselle kansalaiselle täysin ilmaiseksi ja vastikkeetta maksettavaa kuukausittaista tasasummaa. Määritelmiä on kuitenkin monia, osa jopa sellaisia, että ne eivät oikeastaan enää edes täytä perustulon määritelmiä. Joissain malleissa perustulo olisi sidottu työtunteihin. Joissain malleissa perustulo olisi enemmänkin lainaa. Joissain malleissa perustulo olisi sidoksissa bruttokansantuotteen kasvuun tai inflaatioon. Tässä jutussa ei keskitytä niihin.
Perustulon kannattajat keskittyvät luonnollisesti pelkästään perustulon hyviin puoliin. Hyviä puolia on tietenkin lukuisia. Isoin olisi luonnollisesti taloudellisen epävarmuuden väheneminen köyhien ja pienituloisten keskuudessa. Joka kuukausi tilille saapuva varma rahasumma, joka ei vaadi jatkuvaa lappu- ja lippusotaa erilaisten virastojen ja luukkujen kanssa auttaisi varmasti vähentämään köyhyyteen jo muutenkin kuuluvaa stressiä ja kuluttavaa elämää.
Kannattajien haaveissa perustulo mahdollistaisi kaikille elämän, jossa jokainen voisi keskittyä tekemään yksinomaan häntä itseään kiinnostavia asioita. Vaikka tämä on haaveena kaunis ja sinänsä kannatettava, ei perustulo voi yksistään johtaa tällaiseen yhteiskuntaan. Jotta tämä olisi mahdollista, pitäisi perustulon olla todella suuri, nykyisillä valuuttakursseilla n. 2500 – 3500 euroa puhtaana käteen. Tällaisilla summilla olisi mahdollista, että jokainen voisi elää säällistä elämää ja kuluttaa asioita täysin oman mielensä mukaan.
Tätä mallia ei voida kannattaa vasemmistossa. Käytännössä tässä luotaisiin uusi aatelisrälssi, joka pystyisi nauttimaan täysin rinnoin nykyisen kulutusyhteiskunnan riemuista, samalla kun perustuloa saamattomat joutuisivat tekemään työn. Malli voisi toimia ainoastaan siten, että yhteiskuntaan tulisi jatkuvasti suuria määriä maahanmuuttoa ja kansalaisuus – ja sen myötä perustulo – olisi lähes mahdoton saada. Tällainen malli on jo olemassa Saudi-Arabiassa ja muissa Persianlahden maissa. Kansalaiset elävät yltäkylläistä kulutusjuhlaa öljyvarojen turvin, samalla kun kaiken työn tekevät orjan asemassa olevat itä-aasialaiset siirtotyöläiset.
Perustuloa on myös väläytetty mahdollisuutena käyttää sitä kuin apurahaa, jolloin taiteilijat ja tieteentekijät voisivat keskittyä tutkimuksiinsa ja taiteentekemiseen ilman paineita. Tämäkin on sinänsä kannatettava ajatus, mutta yleensä molempiin tarvitaan myös tiloja ja välineitä. Pronssinvalamista tai hiukkastutkimusta tehdäkseen on saatava käyttöönsä erilaisia tiloja ja laitteita.
Pääsemme tästä puhumaan perustulon suurimmasta ongelmasta: rahoituksesta.
Perustulo on aitoa ja olemassa olevaa rahaa. Tämä raha pitäisi siis hankkia jostain, jotta se voidaan jakaa perustulona. Käytännössä perustulomaailmassa verotuksen tulee siis kasvaa. Sitä suuremmaksi, mitä isompi perustulo halutaan. Lienee selvää, että vaikka perustulo hyödyttäisi yhteiskuntaa paljon, ei voida olettaa, että veronmaksajat hyväksyisivät noin vain ”ilmaisen rahan” jakamisen jokaiselle, jos tämä samalla nostaa heidän verotustaan. Toinen mahdollisuus olisi, että EKP painaisi jokaiselle EU-kansalaisille perustulon verran uutta rahaa. Toteutuessaan tämä ei vaikuttaisi mitenkään yksittäisen jäsenmaan verotukseen. Tämä on kuitenkin tässä vaiheessa niin kaukainen unelma, ettei siitä kannata haaveilla realistisesti juuri nyt.
On yhtä lailla selvää, että vakaiden tulojen mahdollistama kulutus tuottaisi dynaamisia vaikutuksia, joiden ansiosta välillisten verojen tuottama tulo kasvaisi. Ei ole kuitenkaan sanottua, että tämä riittäisi kattamaan perustulon menot ilman, että ihmisten ja yritysten verotaakkaa pitää lisätä.
Perustulon järkevä käyttö on muuttaa toimeentulotuen perusosa vastikkeettomaksi perustuloksi. Tämä summa on tällä hetkellä n. 500 euroa kuukaudessa. Tämä summa annettaisiin jokaiselle yli 18-vuotiaalle puhtaana käteen. Tämä helpottaisi yllättävissä muutostilanteissa, kun olisi selvää, että tämän verran rahaa saa aina tililleen joka kuukausi. Tämä olisi myös vielä hoidettavissa omin varoin, ilman että jouduttaisiin luottamaan EKP:n painokoneisiin.
Tämä summa ei tietenkään riitä jokaiselle, joten osa harkinnanvaraisista tuista pitää säilyttää perustulomaailmassakin. Automaattinen perusosa kuitenkin muuttaisi harkintaa tukiautomaatista oikeaan harkintaan ja poistaisi turhaa byrokratiaa. Enää ei tarvitsisi käyttää kalliisti palkatun asiantuntijan aikaa siihen, että tämä laskee, että kuinka monta euroa toimeentulotukea täytyy vähentää siksi, että tuen saaja sai 25 euroa syntymäpäivärahaa mummolta.
Viimeiseksi on kuitenkin sanottava, että perustulon suurin ongelma on se, että se ei mene tarpeeksi pitkälle. Se on lopultakin vain hentoinen laastari peittämään epätasaisen tulonjaon ja pääomien keskittymisen aiheuttamia ongelmia. Yhteiskunnan yläluokalta verotettaisiin tuloa pois ja nämä muruset jaettaisiin alemmille luokille, jotta he voivat taas palauttaa rahansa yläluokille ostosten ja kulutuksen muodossa. Tällä tavoin luotaisiin myös yhteiskuntaa, jossa vain osa tekee hyödyllistä ja samalla tuntee kaiken verotuksen painon omassa niskassaan. Tätä on jo nykyäänkin nähtävissä keskiluokan puheissa, jotka koskevat työttömiä, pummeja ja muita työmarkkinoilta poissaolevia. Mikä estäisi sen, että tässä perustulomaailmassa maksajat eivät vain pitäisi rahoja itsellään? Tai jopa hankkiutuisi elätettävästä luokasta kokonaan eroon? Tai miksi kukaan haluaisi olla elätettävä ja tyytyä siihen, mitä toiset laupeudessaan suostuvat lahjoittamaan?
Suurimman osan perustulon hyödyistä, kuten vakaa tulo, mahdollisuus tehdä tiedettä ja taidetta sekä mielekäs oleminen osana yhteisöä, saataisiin saavutettua sillä, että ihmisille taattaisiin työpaikka.
Yhteiskunnallisesta keskustelusta on täysin unohdettu yhteiskunnan mahdollisuus teetättää jäsenillään työtä rahaa vastaan. Sen sijaan, että antaisimme tieteilijöille tai muusikoille tukea ja toivoisimme, että se käytetään tieteeseen ja kulttuuriin, olisi järkevämpää palkata heidät suoraan töihin tuottamaan tiedettä ja kulttuuria.
Koronan edelleen väijyessä pienemmänkin talouden nousun taustalla, olisi erittäin tärkeää pitää huolta siitä, että vuoden 2008 virheitä ei toisteta. Ei pidä luoda taas uutta osallistamatonta sukupolvea ja uutta sukupolvea nuorisotyöttömiä. On parempi, että ihmiset saadaan vietyä työelämään ja hyödyllisiin hankkeisiin, kuin että jokaista työtöntä kohden on työllisiä, joista revitään liikaa irti. Siksi tavoitteena pitäisi olla, että yhteiskunta työllistää jokaisen työttömän, joka haluaa päästä töihin. Töiden ei välttämättä tarvitse kilpailla yksityisten markkinoiden kanssa samoista markkinoista. Työohjelmalla voitaisiin myös luoda Suomeen de facto -minimipalkka, ilman, että sitä tarvitsisi kierrättää EK:n haukansilmän kautta kolmikantaisessa neuvottelussa. Yksityisen sektorin olisi aina pakko ottaa huomioon, että ihmiset voivat siirtyä työstä julkisen työohjelman pariin, mikäli ehdot menevät liian huonoksi.
Edellistä mahdollisuutta perustulo ei tarjoaisi, vaan siirtäisi työttömät ja heikossa asemassa olevat entistä vahvemmin ”elättien” asemaan. Tulevaisuuden slogan ei siis voi olla ”Tukea työttömille, leipäjonoja nälkäisille” vaan ”Työtä kaikille, mutta ei kenellekään liikaa”. Työllisiä ei voi samalla tavalla sortaa ja kyykyttää kuin tuensaajia. Työlliset voivat osallistua yhteiskuntaan eri tavalla kuin työttömät. Tavoitteenamme pitää olla yhteiskunta, jossa jokainen tekee työtä kykyjensä mukaan. Siten voimme pitää huolen siitä, että emme luisu elättien ja elättäjien vastakkainasetteluun.