Useampi sananen hävittäjien puolesta

Vasemmiston sisäisissä keskusteluissa on toistuvasti taivasteltu sitä, että osa nuoremman polven vasemmistoliittolaisista kannattaa hävittäjähankintoja tai ei ainakaan suhtaudu niihin lähtökohtaisesti kielteisesti. Kahleen toimituksessa vaikuttavat kuuluvat mitä todennäköisimmin tähän ryhmään, joten on aika avata logiikkaa tämän suhtautumisen taustalla vastaamalla joihinkin yleisiin aihetta koskeviin kysymyksiin ja väitteisiin.

1. Mihin me edes tarvitsemme tällaisia hävittäjiä? Onko tänne jokin sota tulossa?

Emme usko, että Suomi on tällä hetkellä konkreettisesti sodan uhkaama. Kuitenkin tässä lausumassa piilee muutamia ongelmia, kuten sanat ”tällä hetkellä”, ”konkreettisesti” ja jopa ”emme usko”. Oma usko ei tällaisissa asioissa pitkälle riitä, ja tiedostamme, että odottamattomia asioita tapahtuu jatkuvasti. Itse asiassa niin tapahtuu odotettujakin asioita: koronaviruksen kaltaista pandemiaa on ennusteltu maailman sivu, mutta niinpä se vaan tuntui yllättävän kaikki suunnitelmat ja laittavan kaiken uusiksi.

Henkivakuutusta ei ole tarkoitettu siksi, että uskoisimme, haluaisimme tai pitäisimme todennäköisenä sellaista äkkikuolemaa, jota varten se on tarkoitettu. Vastuullisina ihmisinä otamme sen silti, koska tiedämme, että tällainen mahdollisuus on olemassa. Se on jokaisen ihmisen väistämätön osa. Puolustuspolitiikassa mitään näin väistämätöntä ei ole olemassa, mutta niin kauan kun maailmassa on aseita ja suurvaltapoliittisia pyrkimyksiä, ovat mahdolliset sotilaalliset kriisit periaatteessa mahdollisia tapauksia.

2. Hävittäjähankinnat ovat viemässä Suomea lännen kylkeen ja Natoon – eikö kuitenkin ole realismia, että meidän ei kannata provosoida Venäjää?

Meillä ei vieläkään ole tiedossa, mitä hävittäjiä Suomeen hankitaan. Totta kai tietyn hävittäjätyypin hankkiminen luo tietynlaisen sidoksen, mutta olivat hävittäjät mitä tahansa, niillä korvataan jo valmiiksi amerikkalaisia hävittäjiä, joten ei tässä ainakaan olla suoraan Amerikkaan päin menossa.

Yleensä ottaen keskustelun vaikeimmin ymmärrettäviä osia on ajatus siitä, että hävittäjäkaupat tarkoittaisivat Suomen viemistä Natoon tai että hävittäjähankinnan puolustelijat lähtökohtaisesti tavoittelisivat sitä. Suomi on jo ostanut aiemminkin hävittäjiä, myös Yhdysvalloista. Tämä ei ole vienyt Suomea Natoon. Suomen vie Natoon vain lopullinen poliittinen päätös asiasta eikä mikään muu. Joskus on väitetty, että Suomi olisi jo ”käytännössä Natossa”, mitä se ei yksinkertaisesti ole. Jos tällainen mystinen käytännön jäsenyys olisi totta, ei kukaan enää kampanjoisi Nato-jäsenyyden puolesta. Tuntuu siltä, että tämä Nato/hävittäjät-koplaus tehdään lähinnä paremman argumentin puutteessa, sillä kovin harvoin sitä vaivaudutaan selittämään auki.

3. No jos Venäjä tänne hyökkäisi, eikö ne hävittäjät ammuttaisi vain heti alas?

Suuri osa tällaisesta keskustelusta tuntuu perustuvan melko suoraan vertailuun Suomen ja Venäjän asevoimien välillä, aivan kuin Venäjä olisi hyökkäämässä oletetussa sotatilanteessa tänne koko voimallaan. Näinhän ei mitä todennäköisimmin olisi, eikä käytännössä vastaava manööveri tapahtuisi edes koko luoteisen sotilaspiirin voimilla. Todennäköisempi skenaario olisi varmasti rajallinen, strategisten tavoitteiden saavuttamiseen tarkoitettu isku, tai vain se, että suurvaltojen konfliktin osana Suomen ilmatilassa alkaa pörrätä vieraiden valtojen koneita. Tällaisen torjumiseen riittää myös rajallinen määrä hävittäjiä – ja nyt keskusteluissa ollut 64 hävittäjää on tosiaan rajallinen määrä.

4. Olette hylänneet rauhanliikkeen! Miten rauhan puolue voi hankkia tällaisia aseita?

Kuten jo aiemmin on mainittu, Suomen ilmavoimilla on ollut hävittäjiä koko sen olemassaolon ajan. Tarkoittaako se, että Suomi ei ole ollut koko tänä aikana rauhan rakentaja? Hävittäjien olemassaolo Suomen ilmavoimilla ei estänyt ETYK-konferenssin järjestämistä eikä ”diplomatian suurvaltana” toimimista.

Suomen rauhanpolitiikka on aina perustunut konkreettisesti paitsi diplomatian arvostamiseen niin myös siihen, että maassa on oma, itsenäinen ja uskottava puolustus. Tämän puolustuksen alas ajaminen olisi itse asiassa maailmanpoliittista tilannetta huomattavasti epävakauttava tekijä, ja sellaiseksi se kylmän sodan aikana tunnistettiinkin – ei silloin Yhdysvallat sen koommin kuin Neuvostoliitto tällaista Suomelta vaatinut. Aseilla ei varsinaisesti rakenneta rauhaa, mutta niillä voidaan estää sodat. Kun valtiolla on uskottava puolustus, sen mahdollisuudet joutua sotatoimien kohteeksi laskevat hyökkäävän osapuolen potentiaalisten tappioiden kasvaessa.

5. Hävittäjät maksavat miljardeja – eikö nämä rahat voisi käyttää vanhustenhuoltoon tai muuhun? Onko piikki auki vain puolustusvoimille?

Tämä asetelma on vanha tuttumme pilakuvista, joissa tieteet, taiteet, koulutus ja terveydenhuolto näkevät nälkää ja puolustusvoimat pönöttävät vatsat pystyssä napit pinkeinä saamiensa avustusten ääressä. Joissakin tapauksissa tämä kritiikki on oikeasti relevanttia, esimerkiksi puhuttaessa suurin piirtein jokaisen suurvallan politiikasta, mutta Suomen kohdalla tilanne ei ole läheskään näin räikeä.

Hävittäjät maksetaan lainarahalla. Se, että Suomen valtio ottaa nyt ison lainasumman ja käyttää sen hävittäjiin, ei tarkoita, että hävittäjien ostamatta jättäminen vapauttaisi rahaa käytettäväksi jossakin muualla.

Mikään ”piikki” ei ole auki. On hyvä, että pidetään esillä sitä, että tälle – kuten kaikille muillekin julkisille projekteille – on olemassa myös katto. Tätä vasemmistoliitto onkin pitänyt esillä. Joidenkin muiden puolueiden kannanotoista tulee se kuva, että hankinnoista ollaan valmiita maksamaan ihan mitä muualta kehdataan pyytää. Tähän vasemmisto ei tietysti taivu.

6. Eikö hävittäjähankintaa voisi kuitenkin lykätä?

Jos ja kun ollaan valmiita hävittäjähankintoihin, kuten hallitus nyt on, ne varmaan kannattaa tehdä juuri nyt, kun lainaa saa halvalla. Jos taas ei kannata hävittäjiä, lienee hyvä ilmaista, että ei niin tee missään olosuhteissa. Sen sijaan retoriikka ”aikalisistä” ja ”lykkäyksistä” tuntuu vaan joltain toimimattoman välitilan haennalta. Tämä taas saa miettimään, ovatko näin toivovat sitten hankkimassa ne hävittäjät myöhemmin. Tuskinpa.

7. Miksi vasemmistoliitto ei uskalla avoimesti keskustella hävittäjistä?

Puolueen sisällä ei varmasti ole keskusteltu mistään niin paljon tämän hallituksen aikana kuin hävittäjistä. Aiheesta on tehty lukuisia kannanottoja, käyty antaumuksellista keskustelua puoluevaltuustossa, ja puolueen epävirallisessa FB-ryhmässä on ollut kymmenittäin ketjuja aiheesta.

Vasemmistoliittoa syytetään usein muiden hallituspuolueiden peesaamisesta. Tähän ei toki voi olla mainitsematta myöskään sitä, että näissä keskusteluissa usein tunnutaan nimenomaan haluavan, että vasemmistoliitto peesaisi muita puolueita. Ne puolueet vain ovat eduskunnan ja tällä hetkellä puoluerekisterinkin ulkopuolisia puolueita – SKP ja KTP. Vasemmistoliiton sinänsä ei pidä peesata näitä puolueita, eikä mitään muitakaan puolueita, siinä mielessä että muuttaisi agendaansa näiden mukaiseksi. Tälle ei vain ole ainuttakaan järkevää syytä.

8. Todelliset kriisit eivät enää ole sotavoimin ratkaistavissa – entä kyberhyökkäykset ja ympäristökriisit?

Hävittäjiä ei hankita siksi, että nyt meillä olisi joku vahva oletus että sota olisi tapahtumassa, vaan sillä tiedolla, että sota on yksi mahdollisuuksista, mitä lähitulevaisuudessa on – aivan samoin kuin esim. suurimittaiset nälänhädät, uudet pandemiat, vuotta 2008 laajempi talousromahdus ja muut.

Ympäristöasiat lienevät paras argumentti hävittäjäkysymyksessä. Kuitenkin tässäkin kysymys voidaan kääntää myös toisin päin: päälle puskeva ilmastokriisi tulee johtamaan poliittiseen epävakauteen ja myös maailman turvallisuuden heikkenemiseen, ja tässä tilanteessa Suomi voi yrittää osaltaan vakauttaa tilannetta huolehtimalla siitä, että pohjoisille alueille tai Itämeren alueelle ei muodostu sotilaallista tyhjiötä.

Lopuksi

Huolimatta siitä, että luultavasti moni tätä tekstiä lukeva tulee allekirjoittaneeksi ainakin osan esitetyistä vastauksista, on todennäköistä, että saamme näillä näkemyksillä jonkin verran myös kritiikkiä. Skenepisteitä ei välttämättä ole jaossa, mikäli vasemmistolainen keskustelu turvallisuuspolitiikasta jatkaa samoilla radoilla, joilla se on ryöminyt aivan liian kauan.

Hävittäjäkeskustelu tulee elämään ainakin niin kauan kunnes kalusto on kokonaan korvattu. Senkin jälkeen on todennäköistä, että vasemmistolaisessa liikkeessä vaikuttaa huomattava määrä ihmisiä, joiden ymmärrys ns. rauhanpolitiikasta pitäytyy kylmän sodan aikaisessa mentaliteetissa. Se ei ole kuitenkaan syy vaieta tai antaa puolueen itseään aatteellisimpina pitävien tahojen jatkaa samaa rataa kuin aina ennenkin. Tämä on yksi niistä mahdollisista teksteistä, jotka Kahleen toimitus katsoo tervetulleiksi osasiksi käytännön vasemmistopolitiikassa.

Tatu Ahponen & Antti-Veikko Labbas