Puolueellisesti on Kahleen sarja, jossa käymme läpi Suomen puolueita eduskuntavaaleja 2023 varten.
”Keskustapuolue on auringonlaskun puolue” on niin monta kertaa toistunut fraasi, että se on ikään kuin siirtynyt metatasolle. Eniten auringonlaskun puolueesta puhuvat keskusta-aktiivit, ja ironisessa sävyssä. ”Aina on ennusteltu keskustan kuolemaa, mutta lopulta…”
Monta kertaa keskusta onkin palannut feenikslinnun tavoin oletetusta alhosta. On kuitenkin syytä katsoa pitemmän aikavälin kehitystä. Katsotaan seuraavaa, Ylen sivuilta löytyvää gallupkäppyrää:
Yksi näkökulma on, että keskusta on kokenut nopean romahduksen noin vuoden 2012 ajan huippukannatuksesta. Toinen taas on, että keskustan kannatus on tippunut jo pitkään, vuodesta 2003 alkaen, toisin sanoen 20 vuotta. Havainnollistaen:
Vauhti on ollut jopa yllättävän tasaista, lukuun ottamatta yhtä tiettyä väliä, eli Juha Sipilän puheenjohtajuutta ja huippuvuosia. Monesti tämä nähdään jonkinlaisena keskustan kannatuksen paluuna normaalitilaan, josta se sitten aloitti yllättävän romahduksen. Olisi kuitenkin ehkä parempi tarkastella sitä poikkeuksena pitkäaikaisessa trendissä.
Vuosi 2003 on hyvä aloituskohta paitsi siksi, että se on tasan 20 vuotta sitten, myös siksi, että silloin eduskuntaan asteli keskustan kannatuksen tippumisen merkittävä syy, eli Timo Soini. Jo ennen tätä perussuomalaiset olivat teknisesti olleet eduskunnassa Raimo Vistbackan voimin, mutta vasta Soinin aloittama ristiretki paitsi lähiöasukkaiden niin myös maaseudun saamiseksi perussuomalaisten taakse alkoi purra keskustan kannatusta pois isosti.
On syytä huomata, että Sipilän puheenjohtajuuskaan ei vaikuttanut varsinaisesti perussuomalaisten kannatukseen negatiivisesti. Jonkin verran varmasti perussuomalaisilta saatiin takaisin maaseudun ääniä, mutta todennäköisesti eniten Sipilä vetosi sellaisiin, jotka ovat aiemmin äänestäneet demareita ja kokoomusta. Nämä eivät välttämättä niinkään äänestäneet keskustaa, vaan Sipilää – ja sitä mielikuvien Sipilää, jonka loi ilmainen julkisuus lehdissä. Sitä Suomi Kuntoon -Sipilää, joka pistää tosiaan asiat kuntoon politiikan ulkopuolisuudellaan ja yrittäjäosaamisellaan.
Sitten lopulta saatiin se keskustalainen Sipilä, joka on pohjimmiltaan poliittinen eläin ja yritysmaailman paperinpyörittelijä, jonka toiminta ei olennaisesti eronnut suomalaisista poliitikoista yleensä. Kuplan puhjetessa ja lumouksen haihtuessa keskustan kannatus palasi romahtaen takaisin laskevalle käyrälle, eivätkä Kulmunin ja Saarikon puheenjohtajuudet ole tuoneet muutosta. Vasemmistohallitus ei korjannut kehitystä, joka näkyi oikeistohallituksessa vielä selkeämmin
Onkin siis väärin ajatella, että keskustan kannatusongelma johtuisi yksittäisistä hallituksesta. Keskusta on tehnyt kannattajakunnalle epämieluisia päätöksiä, mutta mistäpä se mieluisiakaan repisi? Maaseudun voisi palauttaa entiselleen vain tiukan valtiojohtoisella politiikalla, mutta tämä vaatisi liian radikaaleja päätöksiä markkinatalouden ja EU:n suhteen, että keskusta uskaltaisi niitä toteuttaa.
Vaihtoehdoksi jää vain lappaa lisää etuuksia oletetulle kannattajakunnalle, mutta tämäkin on jäänyt keskustan omaksuman kirstunvartijan roolin takia rajalliseksi vaihtoehdoksi. Ja mitä tulee kannattajien kosiskeluun ympäristönsuojelunvastaisella tai konservatiivisella retoriikalla kevytpersuilulla, siinä äänestäjät tulevat todennäköisesti lopultakin luottamaan edelleen niihin oikeisiin persuihin. Enää keskusta ei voi edes nostaa esiin sinipunamörköä. Tämänkin ovat persut vieneet, ja jos jotain, keskusta vaikuttaa todennäköisemmin sinipunan tukipuolueena kuin haastajana.
Keskusta voisikin olla tulevaisuudessa esimerkiksi eräänlainen maaseudun RKP, puolue, joka saavuttaakseen tietyt alueelliset edut sitoutuu olemaan hallituspolitiikan säyseä kumppani, tyytyväinen muutamaan sille tärkeään ministeriin mutta ilman mitään toivoakaan pääministerin paikasta.
Kuitenkin keskustaan lähteneet poliitikot ovat liittyneet aikana, jolloin oli selviö, että joku päivä tarpeeksi korkealle nouseva poliitikko voisi olla pääministeri, ehkä jopa presidentti. Tuskin esimerkiksi Antit Kurvinen tai Kaikkonen ovat tätä unelmaa haudanneetkaan. Jäljelle jää vain toivoa, että kunhan tarpeeksi kovasti uskotaan, että vanhat kunnian ajat palaavat ja taputetaan käsiä, ne myös palaavat.
Lopulta tässäkin asiassa Siperia opettaa. Voi olla, että feenikslintu nousee vielä, mutta joka kerta nousu tapahtuu hieman matalammalle ja vaikeammin. Jollei koko hommaa pystytä miettimään jotenkin täysin uudelleen, lopulta lento lakkaa. Ja olisiko tällaisen uudelleenmiettimisen jälkeen keskusta enää keskusta?
Tatu Ahponen