Puolueellisesti on Kahleen sarja, jossa käymme läpi Suomen puolueita eduskuntavaaleja 2023 varten.
Perussuomalaiset on oikeistoradikaali ja rasistinen puolue. Se on nyt sanottu, joten sitä ei tarvitse sen enempää käsitellä.
Perussuomalaisten suosio on monelle mysteeri. Poliittisten päätösten ja aikaisempien vaaliohjelmiensa perusteella Suomen työntekijä- ja nuorisovihamielisin puolue on työntekijöiden ja nuorison suosikki. Tästä olisi helppo vetää johtopäätös, että kyse on kannattajien älystä, mutta se olisi liian yksinkertainen ratkaisu.
Fasismin lumous
Erään määritelmän mukaan fasismi on politiikan ja yhteiskunnan täydellistä estetisointia. Liikkeeseen ovat kuuluneet voimakas ja kattava propaganda, soihtumarssit ja valtavat joukkokokoukset. Natsi-Saksassa jopa univormut suunniteltiin näyttämään hyviltä kuvissa eikä toimimaan taistelussa.
Olemassa olevista valtioista yhteiskunnan estetisointi on viety pisimmälle Pohjois-Koreassa. Ei kannata antaa puheen sosialismista hämätä, koska kyseessä on itse asiassa rotušovinismiin perustuva diktatuuri.
Pohjoiskorelaiset ovat maailman kiltein ja moraalisesti puhtoisin kansa, jota naapurimaat ovat aina käyttäneet hyväkseen tai valloittaneet. Kuulostaako tutulta? Tämän vuoksi kansa tarvitsee johtajan, joka suojelee heitä ulkoisilta uhilta ja samalla varjelee viattomia pohjoiskorealaisia kuin isä lapsiaan. Tämä näkyy propagandassa.
Perinteisessä kommunistipropagandassa johtaja on suuri opettaja ja ruorimies, joka ohjaa kansaa väsymättä kohti kommunismia ja lopullista voittoa. Pohjoiskorealaisessa taas johtaja on rakastava vanhempi, joka lohduttaa ja auttaa hädän hetkellä. Tämä näkyy myös johtajien ulkonäössä. Lihaksikkaan ja kirveellä veistetyn miehen sijasta johtaja on melko tavallisen näköinen. Ehkä jopa reippaasti ylipainoinen kuten Kim-jong Un, jolloin halaukset tuntuvat mukavammilta.
Who’s your Daddy?
Ylipainoinen joviaali mies, joka lähinnä kertoo kansalaisille, että he ovat arvokkaita juuri tuollaisina lapsina, eikä heidän tarvitse muuttua koskaan?
Niin, kuka muukaan se olisi.
Soini ymmärsi oppi-isänsä Vennamon tavoin, että kansaa ei voiteta omalle puolelle ohjelmilla tai ideologialla vaan nimenomaan estetiikalla sekä tätä tukevilla mielikuvilla. Soini osasi olla isällinen ja karun hellä kohdatessaan ihmisiä vaalitoreilla. Moni maalaispitäjän asukas on kertonut, miten yliopistokoulutettu, koko ikänsä Espoossa asunut ja ainoastaan politiikkaa tehnyt Soini ymmärsi juuri heidän asemansa. Erityisesti tämä toimi miehiin. Elämästään ja asemastaan epävarmat miehet etsivät herkästi itselleen hyväksyvää isähahmoa. Taajamien ja teollisuuden miesten oli helppo kokea, että heidän asemansa on uhattuna milloin talouden, milloin muuttuvan kulttuurin takia. Tällöin Soinin oli helppo ilmestyä paikalle halaamaan miehekkäästi ja kysymään, että taasko ne ilkeät eliitit kiusaavat sinua.
Mitään suurta ohjelmaa Soini ei koskaan antanut. Politiikka oli yksinkertaisia iskulauseita ja sopivan herravihaista sutkauttelua. Tämä toimi erityisesti 00-luvun loppupuolen suomalaisessa politiikassa, mikä oli viestintätoimistoilta ostettujen jargonpuheiden kulta-aikaa. Soinin kanssa ei tarvinnut olla samaa mieltä, mutta ainakin kaikki ymmärsivät mistä hän puhui.
Jussi Halla-aho jatkoi paljolti samalla linjalla. Hänen unohdettu kansansa ei ollut taajamien työmiehet, vaan kaupunkien salonkirasistit ja syrjäytynyt nuoriso. Heille oli tarjolla hänen bloginsa, jonka naljailuksi verhottua ihmisvihaa ei tarvitse tässä toistaa. Samalla täytyy ymmärtää, että Halla-aho oli ja on meemejä ja nettikulttuuria poliitikoksi yllättävän hyvin ymmärtävä diginatiivi. Halla-ahon twitterin käyttö oli hyvin taitavaa ja erityisesti hänen maalitustaitonsa ansaitsee maininnan.
Mutta hän onnistui luotsaamaan puoluetta myös valtavirtaan päin. Tässä auttoi se, että hän oli ymmärtänyt, millainen politiikkotyyppi saa Suomessa suosiota: matalalla miesäänellä latteuksia puhuva mies. Halla-ahon kaartelut yleisötenteissä ”kysymys kuulostaa kysymykseltä”-tason vastauksineen ovat legendaarisia. Mutta tämä ei haitannut kansansuosiota. Historiasta muistamme kuinka Mauno Koivisto pääsi samalla taktiikalla presidentiksi. Lisäksi Halla-ahon julkisuuskuvaa hallitsi perhe. Monilapsisen perheen isä, se on muistettu mainita monta kertaa. Perheen korostus meni niin pitkälle, että Halla-aho joutui tekemään videon, missä hän lataa patruunoita ja ampuu ampuradalla pistooleilla, jotta muistettaisiin hänen olevan mies.
”Minä oon mies!”
Suurin piirtein otsikon mukaisesti Teuvo Hakkarainen vastasi vaalienjälkeisenä aamuna toimittajan kysymykseen siitä, miksi hänet valittiin eduskuntaan. Ei ole epäselvää, että perussuomalaiset on korostuneen maskuliininen puolue.
Mutta millaista maskuliinisuutta puolue ajaa? Ei kovin perinteistä. Perinteinen mies, joka rakentaa perheelleen talon, menee naimisiin, tyytyy kohtuuteen ja tekee kaikkensa lastensa eteen ei paista perussuomalaisista miehistä.
Mikä paistaa on teinimäinen uho. Tärkeintä on saada sanoa, vaikka miten törkeitä ja rivoja asioita, sekä korostaa omaa seksuaalista kyvykkyyttään ja testosteronin määrää. Tai vähintään pitää voida ”ärsyttää” suvakkeja.
Perussuomalaisten antielitistisiä piirteitä pitää tarkastella tätä vasten. Eliittiä ei vastusteta minkään tasa-arvoihanteen vuoksi, vaan siksi, koska se rajoittaa vapautta sanoa mitä vain tai rajoittaa omaa elämää muiden vuoksi.
On totuuden (jälkeinen) aika
Perussuomalaisten ohjelmia on haukuttu monta kertaa, syystäkin. Sillä ei vain ole mitään väliä. Perussuomalaisia ei äänestetä ohjelmien takia. Edes he itse eivät lue niitä. Ne ovat vain tapa jäsenistölle päästä sanomaan ja ärsyttämään. Ja puolueilla nyt yleensä on tupannut olemaan ohjelmia.
Perussuomalaisten äänestäjiä ei lopulta kiinnosta politiikka, vaan tunne. Erityisesti tunne hyväksymisestä. Sitä ei voi laittaa ohjelmiin. Perussuomalaisten ongelma on, että hallintoa ei voi perustaa estetiikkaan. Jossain kohtaa on myös tehtävä päätöksiä, jotka väistämättä osuvat myös omaan nilkkaan.
Muille puolueille tämä on kuitenkin hyvä uutinen. Estetiikan voi kopioida. Koska ohjelmalla ei ole väliä, ne voivat olla melkein mitä vain, kunhan muistetaan, että puolueessa on paljon turvallisia isähahmoja, joiden syliin päästä.
| Mitä perussuomalaiset kuvittelee olevansa |
| Tavallisen kansan vastareaktio norsunluutornissa olevalle eliitille |
| Mitä perussuomalaiset on |
| Isähahmoja kaipaava öykkärilauma |
Kirjoittaja: Henri Närhi