Puolueellisesti on Kahleen sarja, jossa käymme läpi Suomen puolueita eduskuntavaaleja 2023 varten.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kokoomus on rikkaiden puolue. Tällä voidaan viitata ajettuun ideologiaan tai äänestäjäkuntaan, mutta myös kokoomuksen elimelliseen kytkökseen liike-elämän tahoihin, kuten EK:hon.
Kokoomuslaisilla on toki keskinäisiä eroja, esimerkiksi puolueen kannattajakunnan sisällä on liberaali ja konservatiivi siipi. Nämä kuitenkin ovat lopulta pystyneet tekemään hyvin yhteistyötä keskenään, koska kumpikin on ollut valmiita leikkaamaan, yksityistämään ja dereguloimaan, eikä näissä asioissa ole muuta vaihtoehtoakaan löytynyt. Myös yhteinen NATO-haave on siivittänyt puolueen toimijoita eteenpäin.
Kuitenkin ehkä olennaisin tekijä, miksi kokoomusta äänestetään, ei ole asiakysymyksiin liittyvä. Kokoomusta äänestetään, koska uskotaan sen pitävän taloudesta huolta – ts. takaavan tasaisen kasvun, olemaan rikkomatta taloutta tai lisäämättä sellaisia varoja jotka koituisivat keskiluokan luokka-aseman kohtaloksi, joko siinä pysymisen tai siihen nousemiseen kannalta.
Kokoomus on siis keskiluokkapuolue, vähän niin kuin vihreät. Kuitenkin kokoomuksen luokkapuolueasemaan kuuluu vähemmän teeskentelyä kuin vihreiden. Kokoomuksen ei tarvitse signaloida keskiluokkaisuuttaan omaksumalla nyky-yhteiskunnassa sivistynyttä keskiluokkaisuutta kuvaavia aatteita, kuten kosmopoliittisuutta, ihmisoikeuspuhetta tai ympäristötietoisuutta.
Liberaalit kokoomuslaiset toki ilmaisevat näitä aatteita mutta hillitymmin, tavalla josta paistaa aina lopulta ilmi voidaan siirtää syrjään jos tarve vaatii.
Lopulta kuitenkin kokoomuksen aatteessa on valuvikoja, jotka johtavat sen kaatumiseen. Viat näkyvät esimerkiksi kokoomuksen vaalien loppuviikkojen gallup-laskussa ja siinä, miten nyt varmana pidetty vaalivoitto alkaakin näyttää potentiaaliselta vaalitappiolta.
One weird trick
Kokoomus on pysyvästi jumittanut 90-luvulle. Laman jälkeinen 90-luku oli Suomelle kulta-aikaa, etenkin niille jotka olivat silloin nuoria. EU-jäsenyys tuntui tuovan Suomen osaksi länttä, ja noin vuodesta ’94 alkoi puolentoista vuosikymmenen lähes tauottoman kasvun kausi, jolloin Suomi meni hetkellisesti BKT:ssa henkeä kohti jopa Ruotsin edelle.
Parasta kaikista kokoomuksen kannalta: yhteiskuntaan vakiintui uusliberaali aate. Sitä kuvasti yhteinen suostumus valtionyhtiöiden myyntiin vaikka sitten pilkkahintaan, vapaakaupan tärkeys, loppumattomat lehtijutut siitä miten nuoriso oli ennen radikaalia mutta nyt perustaa yrityksiä. Tämä kaikki oli yhteisesti lähes kaikkien politiikan tahojen (jotka eivät olleet Esko Seppänen tai Paavo Väyrynen) jakama eetos, vasemmistoliitosta Risto E. J. Penttilän nuorsuomalaisiin.
Se, mitä kokoomus haluaisi kaikesta eniten, olisi tähän kulta-aikaan palaaminen. Haussa on jatkuvasti ”one weird trick”, jolla siihen päästään. Pandemia-aikana tämä nähtiin hyvin: kokoomus, vaikka tukikin rajoitustoimia, oli selvästi epämukavuusalueella niiden kanssa ja halusi löytää ”one weird trickin”, jolla yhteiskunta pääsisi eteenpäin tylsistä sairausasioista. Koronapassista, ja ylipäätään ajatuksesta että kunhan rokotetaan tarpeeksi niin sairaus ei vain olisi aisoissa vaan menisi kokonaan pois, sellainen löytyi hetkeksi. Ympäristökriisin osalta asia on ehkä vielä selvempi. ”One weird trick” on se, että ydinvoima ja päästökauppa hoitavan asiat kuntoon ja kohta voidaan ongelmitta palata ikuisen markkinavetoisen kasvun maailmaan.
Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa one weird trick on ollut NATO: kunhan vain tämä hoidetaan kuntoon, Suomi pidetään turvassa ilman, että pitäisi miettiä geopoliittisten mannerlaattojen siirtymien vaikutusta vaikkapa siihen, miten sota oikeasti sujuisi ilman valtion merkittävää talouteen sekaantumista.
Sinipunan ongelmat
Kokoomus on luottanut siihen, että se voi haukkua demareita – Natosta, velasta ja kaikesta muustakin – niin paljon kuin sielu sietää, mutta sitten mennä järkevästi sinipunakoalitioon vaalien jälkeen, kuten Suomessa on totutusti tehty. Lehdistökin on vaaleja ennen puhunut hallitusratkaisusta siihen sävyyn, että nyt äänestetään vain, kumpi kokoomuksesta ja demareista on ykkös- ja kumpi kakkospuolue.
Nyt kuitenkin yhtälössä on uusi palikka, eli perussuomalaiset, jotka ovat päättäneet pilata tämän taktiikan tuomalla esiin, että vaihtoehtona on myös oikeistohallitus, ja jos kokoomuksen äänestäjät tosiaan vihaavat demareita niin paljon että haluavat nämä kokonaan pois hallituksesta, näiden pitäisi äänestää perussuomalaisia.
Ja miksipä eivät vihaisi? Ovathan lukuisat kokoomuslaiset toistelleet toistelemasta päästyään, että demarit ovat sosialisteja jotka haluavat kaikki kansan rahat, talouden tuhoajia jotka ottavat loputtomasti velkaa ja jälkisuomettuneita.
Viimeisen osalta monet kokoomuksen toimijat ovat toistelleet koko kampanjan ajan harmistustaan siitä, että Sanna Marin ei kannattanut Natoa ennen helmikuuta 2022, vaikka tämä selvästikään ei juuri kiinnosta ketään puolueen ulkopuolella. Selvästi aihe on tärkeä.
Kokoomus on herännyt oikeistosiivensä vuotoon perussuomalaisiin vasta viime metreillä ja yrittänyt lähinnä keksiä vastineeksi mielikuvia “Hakaniemi-hallituksesta” demareiden ja persujen kesken, joihin ei Erkkikään usko. Toisaalta, mitäpä muutakaan kokoomus sanoisi – että ei näihin demaripelotteluihin ollut tarkoitus uskoa oikeasti?
Vaikeiden päätösten puolue
Kolmanneksi, mielikuva kokoomuksen talousosaamisesta on perinteisesti perustunut siihen ajatukseen, että kokoomus olisi ainut puolue joka on valmis tekemään ns. vaikeita päätöksiä, päätöksiä jotka sattuvat, tarpeellisia päätöksiä jotka ovat silti kipeitä.
Tämän takiahan kokoomus on saanut todennäköisesti ääniä vähemmän varakkaaltakin väestönosalta; ei siksi, että nämä välttämättä kuvittelisivat että heistä tulee sikarikkaita, vaan koska kokoomukseen luotetaan nimenomaan talousosaamisessa. Tämä mielikuva Suomessa taas samaistetaan yleensä lähinnä mielikuvatason rankaisuretoriikkaan sun muuhun.
Kuitenkin myös tässä rankaisuretoriikassa on pidettävä kieli keskellä suuta. Kokoomus on luottanut siihen, että se voi samalla luoda rankaisuretoriikalla mielikuvan ”vastuullisuudesta”, mutta myös olla ilmaisematta tarpeeksi suoraan *mistä* leikataan, että jokainen voi kuvitella leikkausten tapahtuvan turhista asioista, eli kaikilta muilta kuin itseltä. Tarpeen mukaan rankaisuvipua on myös vedetty takaisinpäin ja siirretty ”Kokoomushan välittää” -pehmomoodiin, oli tämä uskottavaa tai ei.
Nyt poliittisella kentällä on uusia tulokkaita, etupäässä liberaalipuolue, jotka voivat osoittaa tämän strategian ohuuden sanomalla suoraan, mistä leikkaavat. Liberaalipuolueen aktiivit sanovat suoraan, mistä leikataan; ei kokoomusmaista hymistelyä kosteikkoviljemistä tai piiloutumista sen taakse, että netistä voi katsoa mitä listassa oikein on. Tämä pelottaakin selkeästi kokoomusaktiiveja liberaaleissa enemmän kuin yksittäisten vaalien tulos.
On täysin mahdollista, että näistä ongelmista huolimatta kokoomus pääsee vaaleissa suurimmaksi puolueeksi, ja todennäköistä, että se pääsee ainakin hallitukseen.
Vaikka se jotenkin silti joutuisi oppositioon, sen valta suomalaisessa yhteiskunnassa säilyy silti ainakin jollain tasolla, vähintään sen media- ja järjestökumppanien kautta. Kokoomus osoittaakin todeksi ainakin yhden asian; jos haluat valtaa, kannattaa nojata niihin, joilla sitä valtaa jo on. Toisin sanoen keskiluokkaan, ei köyhiin ja kipeisiin.
| Mitä kokoomus luulee olevansa: |
| Suomen ainut järkipuolue, joka pitää talouden pyörät pyörimässä ja yhteiskunnan pystyssä |
| Mitä kokoomus on: |
| Tyhjää retoriikkaa suoltava 90-luvulle jämähtänyt rikkaiden puolue |
Kirjoittaja: Tatu Ahponen