Punaviinin tahrimaan pikkutakkiin puettu mies istuu joko ravintolassa tai työtilassaan, ilkkuu valtiovallan ja kulttuurieliitin suuntaan, laukoo harvakseltaan vulgaareja lausuntoja omasta elämästään ja lopuksi muistaa mainita olevansa lähellä kansaa, joka tietysti lukee kaiken mitä tämä hahmo antaa julkaistavaksi. Kiroilu paljastaa luokkataustan, vaatetus ja harrasteet siitä irtautumisen ja maksaläiskä ohimolla kielii turhautumisesta. Haastattelija ei kyseenalaista mitään mitä edessä istuva sanelee, tai ei ainakaan uskalla näin tehdä väkivallan tai potkujen pelossa. Työläiskirjailijaa ei sovi suututtaa tai muuten käy heikosti.
Näitä hahmoja kulttuurielämämme ei enää tunne muuna kuin kollektiivisessa muistissaan meemiaineistona. Joko tekijät ovat tänä päivänä harmittomia vanhuksia tai siirtyneet ajat sitten rajan taakse. Koska elämme kulttuurin saralla voimakkaan bränditietoisuuden ja samalla voimakasta identiteettien korostamisen aikakautta, on syytä kysyä, mitä työläiskirjailija tänä päivänä merkitsee. … Lisää “Mitä jäi jäljelle työläiskirjailijasta?”
