Muutaman poikkeuksellisen vuoden jälkeen Nobelin kirjallisuuspalkinto jaettiin osittain poikkeuksellisissa merkeissä. Pandemiatoimet olivat toki rokottaneet läsnäolleiden toimittajien määrää, ja Nobel-seremoniat luentoineen ovat nyt poikkeusjärjestelyjen vuoksi odottamassa parempia aikoja. Tavanomainen keskustelu palkinnonsaajista näytti kuitenkin pyörivän totuttuja ratoja. Mediassa ruodittiin laajasti erilaisia mahdollisuuksia palkinnonsaajasta, jolloin nousi esille myös perusteltu huoli Ruotsin akatemian toiminnasta. Edellisvuoden palkinto myönnettiin Peter Handkelle (s. 1942), mikä koettiin kirjailijan poliittisten kannanottojen vuoksi provokaationa tai vähintäänkin huonon maun värittämänä päätöksenä. Akatemian uskottavuutta ja sisäistä tasapainoa riepotelleiden skandaalien jälkeen tämän ratkaisun tulkittiin olleen tapa siirtää huomio aikaisemmista kiusallisuuksista uuteen, mikä olisi strategiana kummallinen vaihtoehto. Kun kerran ryvettyy, ei sitä poisteta sotkemalla päällisiä uudella tavaralla. Puheisiin nousikin ajatuksia, jotka toivoivat akatemian ottavan edistyksellisemmän linjan valitessaan seuraavaa palkinnonsaajaa. Osa puheenvuoroista esitti, että … Lisää “Palkitsemisen vaikeudesta, eli kuinka väistää osuma ja saada silti haava”